Perustietoa koirien kasvatuksesta

Oheinen artikkeli on julkaistu Parsoni-lehdessä. Kirjoittaja Piia Sillanpää on toiminut useamman vuoden Koirakoulu Pevi Oy:n koulutusoppilaana ja luennoitsijana.

Kivat koirat purevat… missä vika?

Parsonrussellinterrierin suosio kasvaa, eikä ihme, sehän on parhaimmillaan monipuolinen harrastuskoira ja aina valmis partiolainen. Ikävä kyllä suosio on tuonut mukanaan huolestuttavassa määrin myös asian kääntöpuolia. Tällä hetkellä vailla mitään tapakasvatusta olevia Parsoneja tapaa yhä enemmän siviilissä, näyttelyissä ja muissa harrastustapahtumissa. Huolestuttavia käytöshäiriöitä ovat mm. rähiseminen hihnassa toisille koirille ja kaikelle mikä liikkuu, laumasta lähteminen välittömästi irti päästettäessä ja asunnon tuhoaminen omistajien poissa ollessa. Muita huolestuttavia piirteitä ovat vahtimistilanteeseen liittyvä perheen jäsenten uhkailu ja pureminen komentamisen tai lähestymisen yhteydessä.

Siis onko koirallani tuolloin luonnevikaa? Tuskinpa, mutta mikä sitten on pielessä?

Katsotaanpa muutamaa rotumääritelmää ja luonnekohtaa: reipas, vilkas, ihmisille ystävällinen, rohkea, taistelutahtoinen ja ärsyyntyessään suorastaan terävä. Rodulle ominaista on melko voimakas saalistusvietti. Parson on ennen kaikkea työterrieri. Sanaa kova ei ikävä kyllä mistään rotumääritelmistä oikein löydä, mutta kovuutta on, ja sitä pitääkin olla. Jos tällainen rotumääritelmän mukainen yksilö ei ole hallinnassa, eikä tiedä paikkaansa laumassa, niin hankaluuksia on tiedossa. Yksilönä hallittu Parson on upea ”paketti” aktiiviselle ja vastuuntuntoiselle koiraihmiselle. Se voi myös olla katastrofi hallitsemattomana seurakoirana perheessä.

Virheiltä vältytään mm. olemalla rehellisiä kasvattajalle. Eli kun olet valitsemassa koiraa älä väitä käyväsi luolilla tai harkitsevasi agility -harrastuksen aloittamista jos tarkoituksesi on vain lenkkeillä rauhallisesti koirasi kanssa. Pätevä kasvattaja osaa valita laumasta sen yksilön, jossa on potentiaalista ainesta luoliin ja agilityyn. Tällaisista koirista ei ole sohvaperunaksi ja pikkutemppuilut eivät sille virikkeiksi riitä. Ammatti-ihmisenä ja roduntuntijana kasvattaja osaa valita sen rauhallisemman ja vähemmän kiihkeän yksilön jotta saat kivan lenkkikaverin itsellesi. Jos luonteeltaan sopivaa koiraa ei pentueessa ole, voit jäädä myös ilman koiraa, eikä siitä ei tule loukkaantua, sillä tämä kertoo vain kasvattajan vastuuntunnosta.

Pennun kasvattaminen ja kouluttaminen

Pennun kasvattaminen on aina omistajan vastuulla. Kasvattaja tietysti antaa ohjeet ja neuvot, mutta vastuu on aina uuden omistajan. Nykyään on sekoitettu kaksi erityyppistä asiaa toisiinsa eli kasvattaminen ja kouluttaminen. Nämä kaksi asiaa toki ovat lähellä toisiaan mutta eivät missään tapauksessa ole sama asia.

Kasvattaminen on jokapäiväistä arkea, ja kouluttaminen on temppujen opettamista esim. tottelevaisuuskoulutusta ja agilitya. Kouluttaminen ei ole koskaan ns. luonnonmukaista. Luonnossa eläimet eivät opeta toisilleen tarkoituksettomia temppuja. Vai oletteko nähneet emon opettavan pennulle maahan menemistä ja palkinnut makkaralla? Epäilen.

Jokainen emon kasvatuspuuhia seurannut tietää, että kun tietty raja riehumisessa on ylitetty, tulee emolta tiukka ärähdys. Pentu saattaa siitä huolimatta jatkaa, ja jos sikailu ei lopu, pentu saa emolta jo hammasta. Kasvattaminen on luonnonmukaista koska luonnossa kasvetaan ja kasvatetaan. Kouluttaminen on kuitenkin tärkeää ja kun se tehdään oikein, se parantaa omistajan ja koiran suhdetta.

• osaa EI - sanan eli lopettaa ei-toivotun toiminnan
• tulee luokse kutsuessa
• pysähtyy käskystä (saattaa pelastaa koirasi hengen tai sitten ei)

Hyvä laumanjohtaja

Koira on laumaeläin ja luonnossa jokainen koiraeläin pyrkii mahdollisimman korkeaan asemaan laumassa. Hyvä laumanjohtaja ei mielistele muita lauman jäseniä, eikä hyväksy, että sen asema kyseenalaistetaan. Se pitää asemaansa itsestään selvyytenä, mutta ei turhaan simputa toisia, koska sen velvollisuus on kasvattaa.

Sinun on omistajana ja kouluttajana hyvä muistaa, että laumanjohtajuutta ei voi ostaa, varastaa eikä lahjoa. Johtaja hallitsee laumaansa auktoriteetilla, ei väkivallalla, nöyryyttämällä tai simputtamalla. Jos joku uhmaa johtajan asemaa, se pistää niskuroijan ojennukseen. Kurinpalautuksesta voi tulla pahoja kolhuja tai laumajärjestys voi muuttua kokonaan. Pahimmassa tapauksessa se on ihminen, joka jää tassun alle tai hampaitten uhriksi.

Ongelmakoira?

Ikävän monelle koiranomistajalle on täysi mysteeri se, että koira voi kulkea hihnassa vetämättä, räyhäämättä muille koirille, pyörille tai millekään, totellen EI-sanaa ja että koiran voi laskea irti, koska se tottelee ja tulee luokse.

Tällainen käytös on hallinnassa olevalle koiralle aivan normaalia. Parson ei luonnostaan ole mikään räksyttäjä, mutta näitä ”räksyttäjiä” näkee valitettavasti näyttelykehien laidoilla häiritsemässä muiden toimintaa. Ikävimpiä tapauksia ovat tietysti ne, joissa perheenjäsenet joutuvat koiran hampaisiin.

Näin käy usein, jos koira on perheessä virheellisesti se laumanjohtaja. Laumanjohtajana sillä on luontainen ”oikeus” tarvittaessa ojentaa lauman alempia jäseniä, jos ne eivät pysy ruodussa. Ei koiralla ole ihanteita tasa-arvosta ja moraalisia velvollisuuksia, ne ovat ihan meidän ihmisten juttuja. Koiralla ei myöskään ole omaatuntoa, eikä se voi tuntea katumusta. Tottelemattomia koirat toki voivat olla, mutta se on omistajan, ei koiran ongelma.

Kova vai kiva koira?

Kovalla koiralla on hyvä, vahva ja tasapainoinen hermorakenne eli yksinkertaisesti hyvä paineensietokyky, ja tällöin se ei säikähtäessään menetä toimintakykyään. Tähän kun lisätään terävyyttä, taistelutahtoa, rohkeutta ja kiihkeyttä, se on siinä: täydellinen metsästys- ja agility -koira tai se mainitsemani katastrofi. Tämäntyyppinen koira haaveilee juuri siitä paikasta perheessä lauman johtajana: Kalifiksi kalifin paikalle!

Pehmeä koira taas menee pois tolaltaan säikähtäessään ja saattaa menettää toimintakykynsä täysin. Mitä pehmeämpi yksilö on, sitä huonommin se palautuu negatiivista kokemuksista. Tällaista koiraa ei saa menemään luoliin, ja myös agility-harrastus voi kärsiä esimerkiksi keinun tärähdettyä vauhdilla alas.

Pitkän linjan koiraihmisillä on kokemusta siitä, mitä tapahtuu, kun lähdetään muuttamaan koiran rotumääritelmää ”kivaksi”, kaikille sopivaksi. Toivottavasti meillä ei lähdetä tälle kahtia jaetulle, rotumääritelmää vääristävälle linjalle siten, että myydään näyttelylinjaisia säyseitä ”kivoja” koiria, ja sitten on se oikea Parson eli käyttölinjainen kova koira.

Yhteeveto

Olen vuosien varrella kouluttanut lukuisia ongelmakoiria, enkä ole koskaan tavannut ihmistä, joka haluaa itselleen ongelmakoiran. On yritetty kaikkea ja noudatettu kirjojen oppeja pilkulleen, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin toivottu. Koira voi olla tottelevaisuusvalio, mutta kehän ulkopuolella täysin pidättelemätön hirviö.

Näitä yksilöitä on nähty paljon, liian paljon. Koiran kasvattaminen ei ole ympärivuorokautista työtä, eikä makupalojen syöttämistä joka hännän heilautuksesta, vaan normaalia arkea ihmisten ehdoilla ja säännöillä. Pertti ”Peetsa” Vilanderin opissa ohjatessani olen tavannut kymmeniä ”ongelma-Parsoneita”, mutta en yhtään luonnevikaista yksilöä. Haastavia ja kovia tapauksia on toki tästä joukosta löytynyt. Niiden kanssa ei voi odotella, että kyllä se tästä ohi menee (kun sillä nyt on se ties kuinka mones murrosikä). Mitä vanhemmaksi koira tulee, sitä vaikeampaa johtajuuden takaisin saaminen on. Ihan erityisesti näin on silloin, jos koira on jo oppinut käyttämään hampaitaan ihmiseen ja ihminen on niitä väistänyt, mikä taas on inhimillistä.

Yhdestä asiasta ovat kaikki Parson-ihmiset varmasti samaa mieltä eli siitä, ettei rodun mainetta saa pilata huonolla käytöksellä esimerkiksi näyttelykehässä. Onhan niin, että katsojien joukossa on paljon ihmisiä, jotka ovat vasta tutustumassa rotuun.

Missä vika? -kysymykseen löytyy yksinkertainen vastaus: Olemme alkaneet humanisoida koiran käyttäytymistä liiaksi, emmekä aseta koiralle selkeitä rajoja. Tämä tarkoittaa sitä, että koiralle on sanottava EI, kun se tekee jotain, mitä emme halua.

Valitettavasti ylipehmeät koulutustavat valtaavat alaa, ja ihmisen tarve miellyttää koiraa lisääntyy, mutta samalla ongelmat koirien kanssa lisääntyvät huolestuttavaa vauhtia. Miksi ? Kursseilla ei yleensä opeteta minkäänlaista hallintaa, vaan kaiken pitää olla huippukivaa, vaikka koira tekisi mitä. Näin koira opetetaan vaatimaan, käskemään ja komentamaan omistajaansa.

Jos koira käyttäytyy hyvin, se ottaa lauman johtajan huomioon ja pyrkii miellyttämään tätä kaikella toiminnallaan. Totteleminen on sitä, että koira kunnioittaa, kun laumanjohtaja käskee. Temput ovat koiran tekoja, joista ei ole mitään hyötyä laumalle, eikä kenellekään muullekaan kuin koiralle, joka saa palkkion. Nostamme siis koiran laumanjohtajaksi omalla käytöksellämme. Lienee siis peiliin katsomisen ja oman laumanjohtajuuden tarkastelun paikka. Se, kuinka hyviä laumanjohtajia olemme, onkin taas ihan oma juttunsa.

Itse menin vuonna 1992 Peetsan asiakkaaksi silloisen saksanpaimenkoirani Jerin kanssa. Ongelmana oli mm. rähjääminen, ja jos en itse ollut koulutuskentällä, Jeri ei antanut ottaa itseään kiinni, kun päästin sen vapaaksi.

Silloiset ohjeet olivat: koiraa ei saa kieltää, vaan antaa makupaloja ja rähinätapauksissa ottaa poskista kiinni torumista varten. Kerran otin Jeriä poskista kiinni, ja kun näin koiran ilmeen tulin siihen tulokseen, että nyt tarvitsee tehdä jotain ja äkkiä.

Jeristä tuli upea pakkaus Peetsan ohjauksessa, ja tein sen kanssa vartiointihommia mm. Venäjällä ja Eestissä. Todettakoon, ettei koiraan koskettu tai käytetty väkivaltaa. Luonnetestissä Jeri sai upeat pisteet, vaikka olenkin kriittinen niiden suhteen. Huonolla hermorakenteella ei olekaan mitään asiaa rajojen toiselle puolelle vartiointihommiin; siellä huomataan kaikki heikkoudet nopeasti niin koirassa kuin ohjaajassa.

Lähteet:

Koirakoulu Pevi Oy:n oma materiaali
Lori-Seppä, Lili & Vilanderi, Pertti. 2006. Koirankorjauskirja. Gummerus Kustannus
Pulliainen, Erkki. 2004. Koira kotona ja luonnossa. Ajatuskirjat